Ei nyt hyökätä meitä vastaan

Eilen aamulla luin Helsingin sanomista ikävän uutisen.

Herätysliikkeemme johtaja oli toiminut väärin, toistuvasti, liikkeen

muita jäseniä kohtaan (ei mediaa, maailmaa tai muita "ulkoisia

vihollisia" kohtaan, vaan oman liikkeen uskovaisia jäseniä kohtaan).

Aiheesta asia nostettiin esille ja häntä kritisoitiin. 

Illalla istuin kuuntelemaan seurapuheen. Olisin toivonut, että jos siinä 

viitattaisiin

näihin tapahtumiin tai uutiseen niin viesti olisi, että kaikkia ihmisiä,

puheenjohtajaakin pitää kehottaa toimimaan oikein ja korjaamaan

vääryytensä seuraukset. Näin minä ajattelen Raamatun opettavan.

Toisin kävi. Seurapuhuja ei paheksunut puheenjohtajaa vaan hän

paheksui sitä kuinka maailma ja media hyökkäävät "meitä vastaan", ja

erityisesti seurakunnan valitsemia paimenia vastaan, ja kuinka emme

saisi kaivella toisten syntejä, emmekä itse langeta esimerkiksi

sellaiseen syntiin kuin "arvosteleva mieli". Minulle tuli paha mieli. 

Kun

puheenjohtaja kohtelee väärin liikkeemme jäseniä, toisia uskovaisia

veljiä ja sisaria, niin eihän puheenjohtajan arvostelu ole hyökkäys

meitä vanhoillislestadiolaisia kohtaan. En minä kokenut, että Hesari

olisi hyökännyt minua vastaan. Pikemmin koin, että puheenjohtajan

oma toiminta on ollut hyökkäys ns. rivivanhoillislestadiolaisia kohtaan.

Lehdessä taas käytiin puheenjohtajaa ja muuta väärin toiminutta

johtoporukkaa vastaan, aivan aiheesta, ja samalla puhuttiin

puheenjohtajan uhreiksi joutuneiden vanhoillislestadiolaisten

puolesta. Miksi puhuja ei tulkinnut tätä artikkelia puolustuksena

"meidän" puolesta, vaan hyökkäyksenä "meitä" kohtaan? Miksi

puheenjohtajan vääryyksien aikaan saama tuomio sälytetään liikkeen

rivijäsenten harteille puhujan toimesta? 

Samassa puheessa

puheenjohtajan ja muiden luottamushenkilöiden arvostelu nimettiin

taas kerran synniksi nimeltä "arvosteleva mieli". Näin ollen

puheenjohtajan uhriksi joutunut onkin tällä retoriikalla käännetty

arvostelevan mielen syntiin syyllistyneeksi rikolliseksi. Uhri on jätetty

yksin ympyrään sielunvihollisen aisapariksi, kun taas toinen,

vääryyksiin syyllistyneen puheenjohtajan hallitsema ympyrä on

nimetty "Jumalan lasten joukoksi" ja puhuja on ottanut Jumalan ja

"meidät" tämän puheenjohtajan ihmiskilviksi. Hän oli sitä mieltä, että

puheenjohtajan arvostelu on hyökkäys kaikkia vanhoillislestadiolaisia

uskovia kohtaan. Kuka jää tässä retoriikassa uhrin tueksi? Ei kukaan.

Kuulin, että kuulemani puhe ei ollut ainoa laatuaan, vaan että

muuallakin Suomessa puhujat ovat sunnuntaina sanoittaneet

ajatuksiaan samankaltaisesti, näin myös eräs SRK:n johtokunnan jäsen

Helsingisssä puhuessaan. 

Minusta näyttää, että Hesari toimii paljon

paremmin Jeesuksen opetusten mukaisesti kuin liikkeemme puhujat.

Lehti antaa heikoille äänen ja ajaa avoimuutta ja totuuden voittoa,

puhujat näyttävät vastustavan sitä kynsin hampain. Miten se näin voi

olla? 

Johanna Hurtig totesi tutkimuksessaan erittäin osuvasti, että

vanhoillislestadiolaisuus tuomitsee kyllä vääryydet yleisellä tasolla,

mutta valitettavan usein konkreettisissa tapauksissa yhteisö kääntyy

uhria vastaan väärintekijän puolelle, ja yrittää omia vielä Jumalankin

itselleen. Ei kai taas käy niin?

Uskovainen

Ei ole helppoa auttaa yhteisöä, joka ei halua parantua, joka kieltää

ongelmansa, joka ei näe puutteitaan ja joka löytää aina vikaa vain

auttajista. Onko parempi vain luovuttaa ja antaa terveydestään varman

parantumattoman vain kuolla sairauteensa?

Uskonnonvapaus


Uskonnonvapaus teoriassa


Uskonnonvapauslaki takaa jokaiselle suomalaiselle oikeuden kuulua haluamaansa uskonnolliseen yhdyskuntaan. Jokaisella on oikeus tunnustaa uskontoa ja ilmaista vakaumustaan sekä harjoittaa uskontoa yksilöllisesti ja yhteisöllisesti.


Uskonnonvapaus käytännössä


En voi vapaasti tunnustaa uskontoani ja ilmaista vakaumustani, koska se on puolisolleni liian raskasta. Sukulaiset ja läheiset nimittäin eivät jätä minua eivätkä häntä rauhaan, jos minä ilmaisen vääriä mielipiteitäni julkisesti.


Uskonnonvapaudesta meteliä pitävät uskonnolliset yhteisöt ensin pakottavat jäsenensä lapsesta pitäen rakentamaan sosiaalisen verkostonsa vain yhteisön sisälle (koska lapsella ei ole valinnan- ja uskonnonvapautta) ja sen jälkeen ne käytännössä ehdollistavat tämän ainoan sosiaalisen verkoston "oikeille mielipiteille". Jos toisinajattelija tunnustaa uskoaan vapaasti, hänen maalliselta elämältään voidaan vetää matto alta.


Lain mukaista se varmasti on, mutta mielestäni silti väärin. Uskonnonvapauden nimissä viedään toisilta uskonnonvapaus.


Nimim. Tämäkö oikein?

Anna valta yhteisölle, kanna seuraukset yksin

Luen Johanna Hurtgin kirjaa Taivaan Taimet. Hurtig kirjoittaa

viisaasti:

"Usko,yhteisöllisyys tai tutkimani yhteisö eivät ole kriittisen

katseeni kohteita. Suhtaudun kuitenkin kriittisesti sellaiseen

uskoon ja yhteisöllisyyteen, jossa yksilö asetetaan kantamaan

opillisesti ja yhteisöllisesti tuotetut riskit yksin, ja jossa

moraalin poikkeamia opista ei suostuta kohtamaan." (Sivu 92)

Hurtig myös kertoo, että tutkimuksen motiivina ei ole kauna

yhteisöä tai sen johtoa kohtaan. Molemmista hänellä oli

varsin positiivinen kuva ennen tutkimuksen alkua:

"Luokittelen omat lapsuus- ja nuoruuskokemukseni

tavallisiksi. Niiden perusteella käsitykseni liikkeestä on ollut

pääosin positiivinen. Aikuisuudessa olen tunnistanut kriittisiä

kohtia, useita aiheita ja opillisia seikkoja, joista olisin

toivonut perinteellisiä käsityksiä avaavaa ja myös poikkeavia

ajatuksia huomioivaa keskustelua.

Prosessin käynnistyessä suhtauduin kuitenkin liikkeeseen ja

sen johtoon neutraalisti ja heidän kantamaansa vastuuta

arvostaen. Tutkimuksen kuluessa varauksellisuuteeni liikkeen

toimintatapoja kohtaan ovat kasvaneet.

Arvostan silti edelleen kristillistä hengellisyyttä ja

uskonnollisesta vakaumuksesta johdettuja arvoja,

sitoumuksia ja valintoja. Hengellisyys ja uskonnollisuus ovat

myös osa omaa identiteettiäni."

Lukemisen arvoinen kirja.

Uskovainen

Rehellisyys maan perii

Mistä johtuu, että rehellisyyttä korostavassa kristillisessä

yhteisössä rehellisyys loppuu aina kun siirrytään

keskusteluun joka jollain tavalla liittyy uskoon ja yhteisöön?

Verot kyllä kehotetaan maksamaan rehellisesti, rikoksia

kehotetaan välttämään, opetetaan olemaan huijaamatta muita

ihmisiä...

Mutta kun aletaan puhua uskosta, yhteisön opetuksesta ja

sen käytännöistä niin epärehellisyys onkin sallittua, joskus

jopa suositeltavaa. "Ikinä ei ole noin opetettu" sanotaan

asioista joita taatusti on iät ajat opetettu.

"Vanhoillislestadiolaiset eivät ikinä ole opettaneet että

liikkeen ulkopuolella ei ole pelastusta." "Meillä on aina

opetettu että rikollinen pitää ilmiantaa jos hän ripittäytyy

maallikolle." "Aina on opetettu, että joskus ehkäisy on

sallittua." "Ei meillä ole mitään sääntöjä tai kieltoja." "Emme

me tuomitse ketään epäuskoiseksi." "Opetuksemme on aina

ollut sama, yhdenmukainen ja muuttumaton." "Ei kannata

puuttua väärinkäytöksiin ettei usko mene. Joskus on parempi

olla puuttumatta."

Älkää viitsikö. Epärehellisyys paistaa kilometrien päähän.

Uskovainen

Luther ei ole Jumala

Ystäväni oli eri mieltä monista Martti Lutherin opetuksista,

ilmeisesti sen vuoksi että ne eivät oikein sopineet yhteen

perinteisen vanhoillislestadiolaisen opetuksen kanssa. Hän

perusteli Lutherin olevan väärässä sanoen "Ei Luther ole

Jumala".

Yritin selittää, että tässä ovat nyt vastakkain hän ja Martti

Luther. Luther ei ole Jumala, mutta eipä ystävänikään ole

Jumala. Eikä vanhoillislestadiolaisuuskaan ole Jumala. Siksi

perustelut puhukoon puolestaan.

Ei kannata uskoa sokeasti mihinkään, vaan tarkastella

kriittisesti niin omia, Lutherin kuin

vanhoillislestadiolaisuudenkin opetuksia.

Luther tunsi varsin hyvin Raamattua, ja pyrki pitäytymään sen

sanomassa varsin tinkimättömästi, minkä vuoksi hänen

ajatuksiaan ei kannata kuitata viittaamalla yksittäisiin

raamatunlauseisiin, jotka vaikuttavat olevan ristiriidassa

Lutherin kanssa. Luther varmasti tiesi myös näiden lauseiden

olemassaolon. Siksi on hyvä tutkia miksi hän siitä huolimatta

oli sitä mieltä mitä oli.

Saarnaaja

Avoin kirje uskovaisille

Jumalan terve! Moni on ollut huolissaan uskostani. Työni herätysliikkeessämme kaltoin kohdeltujen auttamiseksi ei ole saanut ihmisiä kehumaan tärkeää työtäni, vaan päinvastoin moni on ollut huolissaan, ettei omakohtainen uskoni mene, kun puutun asioihin "jotka eivät minulle kuulu". 

Jos ja kun väärinkäytöksiä sattuu, niin mielestäni on meidän jokaisen tehtävä auttaa selvittämään asia, ja tukea väärin kohdeltuja. Ei Jumalan sana opeta jättämään sitä vain "joidenkin muiden" tehtäväksi. Jos näin teemme niin olemme kuin pappi ja leeviläinen Jeesuksen vertauksessa laupiaasta samarialaisesta. Tai olemme kuten 30-luvun saksalaiset natsien vallan alla. Suurin osa vain katsoi sivusta ja ajatteli että antaapa toisten hoitaa asiat, jotka eivät meille kuulu. Aivan tosi, ulkoistamalla yksilön moraalinen vastuu jollekin porukalle, niille toisille, on maailmassa tehty ja sallittu äärettömän pahoja asioita. 

En vaadi muita tekemään kuin sen verran mitä jaksavat. Mutta vaadin, että minun ja muidenkin annetaan toimia omantunnon mukaan ja kannustetaan siihen. Se ei voimaa vaadi. Minä en ymmärrä miksi moni yrittää saada minua lopettamaan Jumalan sanan mukaisen toiminnan, väärin kohdeltujen auttamisen ja tukemisen. Miksi minun uskostani ollaan huolissaan? Kukaan minun uskostani huolestuneista ei käsittääkseni ole ollut yhteydessä esimerkiksi SRK:n johtoon ja kysynyt heiltä että miksi he toimivat kuten toimivat. Olisi kai paljon loogisempaa olla huolissaan heidän uskostaan silloin kun he vaikuttavat toimivan vastoin Jumalan sanaa kuin minun uskosta silloin kun minä toimin Jumalan sanan mukaisesti tässä asiassa (vaikka toki muuten toimin väärinkin aivan kuten kaikki ihmiset). 

Minusta ei ole Jumalan sanan mukaista valehdella lähimmäisestä suojellakseen omaa asemaansa, kuten NN:n tapauksessa on käynyt. Minusta ei ole Jumalan sanan mukaista väittää että SRK:lla ei ole osaa eikä arpaa esim. Lempäälän jutussa (pääsihteeri Hänninen näin sanoi Aamulehdessä), kun he todellisuudessa ovat olleet erittäin paljon mukana kuvioissa. Minusta ei ole Jumalan sanan mukaista väittää että SRK:ssa ei tiedetty laajasta pedofiliasta ja väärästä toiminnasta ennen sisäistä selvitystä, kun he ovat tienneet erittäin hyvin siitä jo aiemmin. 

Minusta oli suorastaan pöyristyttävää lukea Päivämiestä sen jälkeen kun tuli julki että Lempäälän ry:n toimista on tehty rikosilmoitus. Päivämies ei todennut tapahtunutta ja kirjoittanut että on hyvä tutkia mitä on tapahtunut ja mahdolliset vääryydet pitää sovittaa maallisen lain edessä. Ei, vaan se antoi Lempäälän ry:n puheenjohtajan (joka on vahvasti mukana vyyhdissä) kirjoittaa kirjoituksen otsikolla "Lempäälässä ollaan hyvän paimenen hoidossa". Heti kun epäillyn väkivallan nimi on jotain muuta kuin pedofilia, niin aletaan toimia tismalleen samalla tavalla kuin ennen. En ymmärrä miten uskovaiset ihmiset sietävät ja sallivat tällaista. Välillä tuntuu että täällä saisi vaikka itse perkele olla johtamassa eikä suurin osa korvaansa lotkauttaisi. 

Uskon mielelläni kaiken sen opetuksen mikä on Raamatun mukaista. Mutta minä olen alkanut miettiä, onko meidän yhteisössämme Raamatulla enää mitää muuta roolia kuin olla rekvisiittana. Meillä ollaan tuhottu lähes koko uskonpuhdistuksen sisältö, eli että hurskaalta näyttävillä teoilla ei päästä yhtään lähemmäksi taivasta ja että uskon merkkinä ei tule vaatia mitään tekoja, ei mitään. Samoin yhteisön sisällä on syntynyt katolisen kirkon mallin mukainen ranking, jossa korkealla olevat saavat tehdä mitä vain, kun taas Jumalan sanan mukaan toimivia kohdellaan kaltoin jos se uhkaa korkea-arvoisten herrojen valtaa. 

Ensimmäisessä Johanneksen kirjeessä tiivistyy koko kristinusko yhdessä virkkeessä: "Tämä on hänen käskynsä: meidän tulee uskoa hänen Poikaansa Jeesukseen Kristukseen ja rakastaa toinen toistamme, niin kuin hän on meitä käskenyt." Minusta meidän pitäisi keskittyä auttamaan lähimmäisiämme. Kuten Luther aikanaan totesi saman asian niin, että itse uskon tulee kohdistua Kristukseen mutta kaiken muun tulee kohdistua lähimmäiseen. Miksi vaadimme uskon merkkinä meikittömyyttä, televisiottomuutta yms. täysin toissijaisia asioita ja sanomme että jos et tee niin tai näin niin Jumala tuomitsee sinut, samalla kun laiminlyömme hätää kärsivän lähimmäisemme, olkoon hän sitten nälkään kuoleva veli Afrikassa tai seurakunnan pahoinpitelemä sisar Suomessa? 

Kun ihmiset alkavat asettaa toisilleen erilaisia kuormia uskon ja pelastuksen edellytyksenä, on lähimmäisen rakkaus ensimmäinen uhri. Siksi Paavalikin vastusti pontevasti jopa ympärileikkauksen vaatimista, vaikka ympärileikkaus on kuitenkin Raamatun alkulehdillä Jumalan ilmoittama vaatimus, eli aivan toisen kokoluokan juttu kuin "uskovaisen ihmisen tunnusmerkit" meidän keskuudessamme. Me olemme vaatimuksinemme joutuneet aika lailla samaan tilanteeseen kuin katolinen kirkko keskiajalla. 

Toivon, että uskovaiset ihmiset keskittyisivät rakastamaan lähimmäistään kuten Raamattu opettaa: (1. Joh. 3:18) "Lapseni, älkäämme rakastako sanoin ja puheessa, vaan teoin ja totuudessa." 

Voimaa tähän löytyisi jos jätettäisiin kaikkinaisten hurskaalta näyttävien mutta turhanpäiväisten vaatimusten asettaminen lähimmäisille. Kuten Paavali neuvoo kolossalaisia: 

"Kukaan ei siis saa tuomita teitä siitä, mitä syötte tai juotte tai miten noudatatte juhla-aikoja ja uudenkuun ja sapatin päiviä. Ne ovat vain sen varjoa, mikä on tulossa; todellista on Kristuksen ruumis. 

Teidän voittajan palkintoanne ei saa riistää teiltä kukaan, joka nöyryyttää itseään kieltäymyksin, vajoaa näkyihinsä ja palvoo enkeleitä. Sellaisen ihmisen tekevät hänen omat tyhjät ajatuksensa ylpeäksi, eikä hänellä ole yhteyttä Kristukseen, päähän, joka huolehtii koko ruumiista ja pitää sitä nivelten ja jänteiden avulla koossa, niin että se kasvaa Jumalan tarkoittamalla tavalla. 

Jos kerran olette yhdessä Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkuvoimien ulottuvilta, miksi yhä käyttäydytte tämän maailman mukaisesti ja alistutte sellaisiin sääntöihin kuin "älä tartu", "älä maista", "älä kosketa"? 

Tämä kaikkihan koskee sellaista, mikä käytön jälkeen häviää. Kysymys on vain ihmisten käskyistä ja opeista. Nämä omatekoista hurskautta, nöyryyden harjoitusta ja ruumiin kurittamista vaativat käskyt tosin näyttävät viisailta, mutta todellisuudessa ne ovat arvottomia ja tyydyttävät vain ihmisen ylpeyttä."

Jumalan rauhaan!

Yksi uskovainen