Aikamme
on paha. Jatkuvasti saamme kuulla ympäriltämme ikäviä uutisia
siitä, kuinka monille sisarille ja veljille käy niin, että
uskonelämä alkaa
rapautua, kun ei jakseta enää käydä seuroissa.
Pahimmillaan tässä menee
perheen lapset pesuveden mukana
maailmaan.
Sen seurauksena omakohtainen usko syrjäyttää kuuliaisuuden
seurakuntaäidille, oikean ja väärän pohdiskelu tekee
armoneuvoista
toisarvoisia, lähimmäisen rakkaus nousee
yksimielisyyden edelle, rahaa
aletaan lahjoittaa köyhille eikä
rauhanyhdistyksen kolehtiin, armo aletaan
nähdä niin tärkeänä
ettei enää uskalleta tuomita syntisiä lähimmäisiä, ja
olenpa
kuullut sellaistakin, kuinka jotkut jopa lakkaavat katsomasta läpi
sormien yhteisössämme tapahtuvaa pahuutta sen sijaan että
uskoisivat
omakohtaisesti, että kaikki on hyvin niin kauan, kun
minut jätetään
rauhaan.
Kaikki nämä ajan merkit ovat seurausta yhdestä ja samasta asiasta:
Jumalan valtakunta on tullut tärkeämmäksi kuin
rauhanyhdistys.
-uskovainen