Aikamme on paha. Jatkuvasti saamme kuulla ympäriltämme ikäviä uutisia 

siitä, kuinka monille sisarille ja veljille käy niin, että uskonelämä alkaa 

rapautua, kun ei jakseta enää käydä seuroissa. Pahimmillaan tässä menee 

perheen lapset pesuveden mukana maailmaan.

Sen seurauksena omakohtainen usko syrjäyttää kuuliaisuuden 

seurakuntaäidille, oikean ja väärän pohdiskelu tekee armoneuvoista 

toisarvoisia, lähimmäisen rakkaus nousee yksimielisyyden edelle, rahaa 

aletaan lahjoittaa köyhille eikä rauhanyhdistyksen kolehtiin, armo aletaan 

nähdä niin tärkeänä ettei enää uskalleta tuomita syntisiä lähimmäisiä, ja 

olenpa kuullut sellaistakin, kuinka jotkut jopa lakkaavat katsomasta läpi 

sormien yhteisössämme tapahtuvaa pahuutta sen sijaan että uskoisivat 

omakohtaisesti, että kaikki on hyvin niin kauan, kun minut jätetään 

rauhaan.

Kaikki nämä ajan merkit ovat seurausta yhdestä ja samasta asiasta: 

Jumalan valtakunta on tullut tärkeämmäksi kuin rauhanyhdistys.

-uskovainen