Tiedämmekö
lopullisen totuuden?
Viime
aikojen vilkkaassa keskustelussa moni on todennut, että emme
voi
ottaa asioihin kantaa edes mielessämme, kun emme tiedä asiasta
kaikkea
eli ns. lopullista totuutta tai ainakaan emme tunne uutisoinnin
kohteena
olevia tapahtumia riittävän syvällisesti. Johtopäätöksenä
tästä
on ollut monen, vaikka ei lähellekään kaikkien kohdalla, se että
ei
ole syytä uskoa lehtikirjoittelun olevan totuuteen perustuvaa. En
väitä,
että tämä lähestymistapa olisi vallitseva
vanhoillislestadiolaisten
keskuudessa,
sillä paljon olen nähnyt tyrmistymistä, vääryyksien
tuomitsemista
ja vastaavaakin. Mutta tuota ensin kuvaamaani
kieltämistä
tai tietämättömyyden vannomista esiintyy myös yhtä lailla.
Ymmärrän
haluttomuutta muodostaa kantaa asiaan, joka liittyy hyvin
läheisesti
yhteisöön, joka on vahva osa koko omaa elämää ja
identiteettiä,
ja joka vahvasti liittyy myös omaan uskoon, onhan
kysymyksessä
uskonyhteisö.
Asiaan
kuitenkin kannattaa yrittää suhtautua kuin mihin tahansa
vastaavaan
asiaan rauhanyhdistyksen ulkopuolella. On hyvä muistaa,
että
emme tiedä sitä lopullista totuutta mistään asiasta: emme siitä
kiertääkö
maapallo aurinkoa, emme sitä aloittiko talvisodan Suomi vai
Neuvostoliitto,
emme sitä onko lastasi kiusattu koulussa kun hän tulee
itkien
ja mustelmilla kotiin, emme sitä olivatko toisen maailmansodan
aloittajia
natsit vai juutalaiset (natsit syyttivät siitä vakavissaan
juutalaisia),
emme sitä onko Syyriassa tehty ihmisoikeusloukkauksia,
emmekä
sitä onko naapurin lasten huostaanotto aiheeton vai
aiheellinen.
Ei
ole asiaa, josta tietäisimme kaiken, lopulliseen totuuteen asti.
Kuitenkin
meidän on asiasta jos toisestakin kyettävä muodostamaan
mielipide
tämän enemmän tai vähemmän puutteellisen tiedon valossa.
Paras
keino oikean käsityksen saamiseksi on ottaa selvää ja etsiä
tietoa.
Nyt otsikoissa olevista asioista olen itse päätynyt ottamaan
selvää
keskustelemalla hyvin erilaisissa asemissa olevien ja hyvin
erilaisia
mielipiteitä omaavien ihmisten kanssa.
Hyvä
lähtökohta on se, että pyrkii kuuntelemaan aluksi kaikkia, ja
arvioi
kunkin näkemyksiä perustelujen ja todisteiden painavuuden
perusteella,
eikä sen perusteella kuinka miellyttävä tai epämiellyttävä
tuo
näkemys on meille itsellemme. Luonnollista on tietenkin, että
keskustelujen
kuluessa saattaa huomata jonkun ihmisen tiedot
luotettavimmiksi
kuin toisen. Tässäkin on kuitenkin tärkeä yrittää olla
objektiivinen.
Asemasta riippumatta ihmiset voivat olla joko
vilpittömiä
tai vilpillisiä.
Nyt
uutisissa olevista asioista on olemassa paljon tietoa yhdellä jos
toisellakin.
Helsingin Sanomien juttu SRK:n johdon toimista oli
pysäyttävä.
Juttu oli mielestäni perusteellinen ja uskottava, senkin
perusteella
mitä olen aiemmin kuullut ja lukenut noista tapahtumista
eri
osapuolilta, myös SRK:n johtokunnan edustajilta. En ole saanut
syytä
uskoa, että asiat olisivat toisin kuin jutussa kerrottiin.
Asianomaiset
olivat kaikki saaneet sanoa näkemyksensä. Ja saavat
edelleen
tuoda julki eriävät mielipiteensä. Uskon niitä, jos eriäville
mielipiteille
esitetään uskottavat perustelut.
Oli
miten oli, ikinä emme löydä lopullista totuutta. Silti
johtopäätökset
on
jossain vaiheessa vedettävä. Ja toisaalta johtopäätöksiä on
oltava
valmis
muuttamaan, jos alkaa syystä tai toisesta näyttää, että
alkuperäiset
johtopäätökset olivat virheellisiä.
Tämän
nykyisen tiedon valossa kenenkään ei pidä mielestäni enää
vedota
tietämättömyyteen. Tietämättömyydeen vetoaminen ei
mielestäni
ole aitoa tietämättömyyttä vaan puhdasta torjuntaa, halua
olla
tietämättä: ei haluta hyväksyä asioita niin kuin ne mitä
ilmeisemmin
ovat, vaikka ei ole perusteita uskoa toisin.
Silmien
sulkeminen todellisuudelta ei tee maailmasta eikä omasta
elämästäkään
parempaa. On aika aukaista silmät.
Uskovainen