lauantai 25. elokuuta 2012


Yhteisö, jossa vahvempi voittaa aina


Olen kesän aikana jutellut monien ihmisten kanssa vanhoillislestadiolaisen 

herätysliikkeen piirissä tapahtuneista väärinkäytöksistä. Olen alkanut tulla siihen

tulokseen, että en missään nimessä halua lasteni kasvavan sisälle tähän yhteisöön.


Jos tässä yhteisössä joutuu jonkin korkea-arvoisen ihmisen uhriksi, niin mahdollisuudet

saada oikeutta ja ymmärtämystä asialleen ovat hyvin pienet. Tämä pätee myös siihen,

jos pahantekijä ei itse ole korkea-arvoinen, mutta hänellä on näihin hyvät suhteet. Jos 

uhrilla ei ole videonauhoitusta tai pahantekijän tunnistusta tapahtuneista vääryyksistä,

suurin osa liikkeen jäsenistä ei usko uhria koskaan, ei vaikka heidän eteensä tuotaisiin

millaiset todisteet ja vääryyksien kiistäjien tarinat olisivat kuinka ristiriitaisia tahansa.

Näin siis yhteisössä, missä virallisesti kaikki ovat samanarvoisia.



Silloinkin jos uhria uskotaan, häntä neuvotaan antamaan anteeksi, painamaan asia

villaisella. Väärintekijää taas ei painosteta mihinkään, ei esimerkiksi eroamaan

luottamustehtävistä tms. poikkeuksena ehkä viime aikojen tapahtumien jälkeen

tapaukset, missä vääryys on myös kiistatta rikollinen teko (paino sanalla kiistatta).

Jos uhri nousee vaatimaan oikeutta, hän tekee luultavasti sosiaalisen itsemurhan
.

Lisäksi väärintekijä yhteisön johdon tuella saa uhrin tuntemaan, että jos hän jättää

yhteisön, häneltä menee taivaspaikka ja hän joutuu ikuiseen tuleen.



Jos haluat lapsellesi mahdollisuuden tällaiseen tulevaisuuteen, olet sydämellisesti

tervetullut "Jumalan valtakuntaan"!


Rauhaa, vanhurskautta ja iloa toivottaen

Rekrytointitoimikunta


1 kommentti: