maanantai 10. syyskuuta 2012


Ehkäisen, rakkaudesta




Tiedän monen vanhoillislestadiolaisen äidin ja isän painivan samojen

asioiden kanssa, joiden kanssa minä itse olen paininut. Sydän tuntee,

että on kaikkien perheenjäsenten kannalta väärin ja epäinhimillistä

ottaa vastaan lisää lapsia, mutta ympäristön reaktioiden ja Jumalan

pelossa asialle ei uskalla tehdä mitään.



Minä päädyin lopulta ehkäisemään. Välit muutamiin läheisiin

etääntyivät asian tullessa ilmi. Mutta kolikossa oli kuitenkin

valoisampikin puoli. Ratkaisuni jälkeen löysin paljon niitä

vanhoillislestadiolaisia, jotka ovat kokeneet saman kuin minä. Heiltä 

olemme saaneet korvaamatonta vertaistukea. Lisäksi olen kohdannut

yllätyksekseni paljon ymmärtämystä myös sellaisilta 

vanhoillislestadiolaisilta, jotka eivät ehkäisykokemustani ja -

näkemystäni jaa. Näistä ihmisistä olemme saaneet todellisia

sydänystäviä, sellaisia joita en aiemmin tiennyt olevan olemassakaan.



Olen myös puhunut monen sellaisen liikkeeseen kuuluvan saarnaajan

kanssa, joilla tiesin sydämen olevan paikallaan. Sieltä ja Raamatusta

olen löytänyt hengellistä apua. Olen ymmärtänyt, että ei Jumala

hylkää matkalla uupunutta uskovaista. Juuri sellaisia varten Jeesus

lähetettiin kärsimään.



Vaikka moni pelottelee, että ehkäisyn aloittava ei enää elä Jumalan

tahdon mukaan eikä kelpaa Jumalle, niin voi aiheellisesti kysyä, että

kukapa elää Jumalan tahdon mukaan. Ei kukaan. Kuten Raamattu

sanoo, he näkevät roskan sinun silmässäsi, mutta eivät hirttä omassa

silmässään.



Onko ehkäisy edes Raamatun opetuksen vastaista? Raamatun

mukaan ainoa käsky on rakastaa lähimmäistä kuin itseään. Jumala on

antanut meille viisauden auttaa toteuttamaan tätä käskyä tarvittaessa

myös lääketieteen keinoin. Riippuu tilanteesta, mitä se kenenkin

kohdalla tarkoittaa. Sinä itse tiedät parhaiten sen omalla kohdallasi.



Haluan siksi rohkaista jokaista uupuvaa uskovaista tekemään sen

päätöksen, joka inhimillisesti tuntuu kestävältä, ja joka auttaa sinua

huolehtimaan perheestäsi ja itsestäsi parhaiten. Voit olla huoletta,

Jumalalle kyllä kelpaat, sillä hän antaa armon kuulua ehdoitta

niillekin, jotka eivät joidenkin vaativien ihmisten kriteereitä täytä. Ja

ihmistenkin, myös vanhoillislestadiolaisten, joukosta löytyy niitä,

joille kelpaat, varmasti yllättävän läheltäkin. Etsivä löytää lisäksi

hyväsydämisiä rakkaita ystäviä kauempaakin. Meitä on paljon, et ole

yksin.


Voimia ja Jumalan siunausta sinulle, kuka lienetkin!


Jumalan rauhan terveisin

uskonystava@gmail.com

3 kommenttia:

  1. Kiitos! Aika rohkea saa olla että alkaa ratkaisustaan muille puhumaan. Minä ainakin olen suu supussa.

    Muuten, miksihän ehkäisijöitä monet pitävät uskonsa kieltäneinä, mutta esimerkiksi jatkuvasti toisista paskaa puhuvia pidetään ihan täysin uskovaisina?

    VastaaPoista
  2. Juu en minäkään ratkaisustani huutele. Ehkä joku on voinut asian tajuta mutta ei ole kyllä kukaan tullut kyselemään. No yksi suuren perheen isä kyllä jotain naljaili perheen koosta ja se kyllä otti aivoon mutta kuittasin vaan että ei olla osattu tarpeeksi hyvin! :)

    Miksiköhän ehkäisyyn päätyviä pidetään niin itsekkäinä? Aina ihmettelen että miksi meitä naisia vielä tuollaisella asialla kuormitetaan ja syyllistetään? No, minä ainakin olen mieluummin itsekäs äiti sopivan kokoiselle perheelle kuin väsynyt ja huono äiti "ylisuurelle" laumalle. Vaikka huono olen välillä kyllä nykyisellekin perheelle mutta silti mielestäni ihan kohtalaisen hyvinvoiva ja uskon että se heijastuu lapsiinkin positiivisella tavalla. Kyllä niitä surullisia tapauskia näkee ihan tarpeeksi että lapsia on otettu vastaan mutta ei sitten kuitenkaan jakseta hoitaa kuin juuri se välttämätön eikä aina sitäkään. Miksi niitä olemassa olevia lapsia ei saa ajatella?

    VastaaPoista
  3. Kun joku tietää että ei jaksa enää yhtään lasta mutta ei ehkäise ja ajattelee vain että kyllä Jumala auttaa, niin minulle tulee mieleen väistämättä tämä

    Paholainen sanoi Jeesukselle: Jos kerran olet Jumalan poika niin heittäydy alas. Onhan kirjoitettu "hän antaa enkeleilleen käskyn, he kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen."

    Jeesus vastasi hänelle: on myös kirjoitettu "älä kiusaa Herraa, Jumalaasi!"

    VastaaPoista