keskiviikko 3. huhtikuuta 2013


Näin armoneuvot syntyvät:

    Eräässä peräpohjalaisessa kylässä oli muuan uskovainen Mies. Tai oikeastaan siellä oli uskovaisia miehiä, ja naisiakin, aivan pilvin pimein. Joskus menneinä vuosikymmeninä oli tässäkin kylässä nimittäin Jumalan valtakunta (registered trademark) lähestynyt ja parannusta oli tehty oikein sankoin joukoin.

    No, joka tapauksessa, nimenomaan tällä yhdellä uskovaisella Miehellä oli mielen päällä asioita. Häntä kaiveli naapurin rouvan käytös. Se vaikutti jotenkin sopimattomalta, mutta hän ei oikein tiennyt mikä siinä olisi ollut niin sopimatonta. Mies mietti ja mietti, valvoi öitä ja oli ärtyinen päivisin.

    Eräänä aamuna hän sitten hörppi aamukahviaan silmät kipeinä, kun taas tuo pahainen naapurin rouva tepasteli tällättynä Toyota Yarikseensa ja starttasi kohti kaupunkia. Silloin, yhtäkkiä Mies aivan kuin sai ilmoituksen jostain korkeuksista, yks kaks aivan kuin suomukset olisivat pudonneet Miehen silmistä, ja hän huomasi mikä naisessa mättää: Vyö! Tuollainen valkoinen nahkavyö, aivan kuin joillain tämän maailman rokkistaroilla, ei voinut olla sopiva uskovaisen asusteeksi.

    Mies nousi pöydästä, kippasi aamukahvit lavuaariin, ja alkoi saamassaan valaistuksen tarmonpuuskassa toimia aikailematta. Aivan kuin taiteilijat, silloin on tartuttava toimeen kun inspiraatio iskee. Kaikki muu jääköön tuonnemmaksi.

    Aivan ensimmäisenä Mies soitti Jumalan valtakunnan palvelujärjestön tiedotuslehden päätoimittajalle ja kertoi haluavansa kirjoittaa pääkirjoituksen sellaisen asian tiimoilta, kun "täällä peräpohjolan siionissa on alkanut tulla yhä yleisemmäksi, että uskovaiset mukautuvat tämän maailman menoon, käyttäytyvät kuin rokkistarat, vaikka kulkevatkin joukon mukana, ja nauttivat Jumalan valtakunnan eduista." Päätoimittaja kiitteli Miestä tarmokkuudesta ja kilpaa itsensä kanssa samalla sekä kauhisteli näitä ajan merkkejä että ylisti Miehen moraalia, kun uskalsi tarttua näin vaikeaan asiaan.

    Päätoimittaja lupasi ilman muuta julkaista tällaisen pääkirjoituksen. Tässä varmasti auttoi, että tämä Mies oli Jumalan valtakunnan paikallisyhdistyksen johtokunnan puheenjohtaja. Eihän mies tätä paikkaa toki itse ollut halunnut, pikemminkin oli korostanut, että kovin kiusattuna, heikkona ja syntisenä hän sille paikalle nousee. Ja aivan pienimmän paikalta haluaa olla vahtimassa siionin puhtautta, ojentamalla Jumalan lapsia milloin mistäkin seikasta, ettei joukkoon vaan jää mätiä kaloja jotka turmelevat koko parven. Mutta tällä paikalla hän nyt kuitenkin oli, kun peräpohjolan Jumalan lasten etujoukko sitä vaati.

    Samalla häntä ymmärrettiin yltäkylläisesti ja hänen heikkoutensa, esimerkiksi taipumus puhua jatkuvasti pahaa ja levitellä valheita sisarista ja veljistä, annettiin anteeksi, kuten katuvalle kuuluu antaa. Vaikka ei hän toki koskaan katunut, tai anteeksi niitä heikkouksia pyytänytkään, koska ei nähnyt siinä mitään pahaa, hyvän nimissähän hän kaikki moraalittomat tekonsa teki. Mutta siionin nokkamiehet ymmärsivät, että eihän sitä synnitöntä ihmistä olekaan ja äänestivät Miehen jatkokaudelle aina vain, sydäntä lämmittävän yksimielisyyden ja siionin yhteisen rakkauden vallitessa.

    Pian pääkirjoitus oli valmis, ja viimeisessä lauseessa, aivan kuin sokerina pohjalla, todettiin että "Jumalan valtakunnassa on nähty, että valkoiset nahkavyöt eivät sovi uskovaisen asusteeksi. Emmehän halua olla kuin tämän maailman rokkistarat ja ostella kalliita vaatekappaleita sieltä missä pilkkaajat istuvat."

    Meili lähti päätoimittajalle, saatesanoilla, joissa Mies valitteli kuinka hän aivan laitimmaisen tuntoisena ja itsekin heikkona piti kuitenkin tärkeänä tällaiseen asiaan kuitenkin puuttua sillä uskon rukouksella, että jospa edes yksi uskossaan hapuileva saisi tästä taas mannaa yhden päivän matkalle.

    Päätoimittaja kuittasi kirjoituksen vastaanotetuksi ja kiitteli vielä kerran, lisäten että niinhän se Jumalan työtään tekee halvalta näyttävien ja aivan syntistenkin lastensa kautta. Mutta kuinka silti se, mitä Pyhä Henki puhuu surkeiden Jumalan valtakunnan työmiesten kautta, on täydellistä, oikeamielistä ja erehtymätöntä totuutta.

    Mies luki vielä oman kirjoituksen useasti läpi, ja hykerteli tyytyväisenä, kyllä synti sentään pitää saarnata synniksi. Ja vaikka maailma muuttuu, niin usko ei muutu. Se on tärkeä muistaa, ettei jouduta uskonelämässä haaksirikkoon. Siitähän Raamattukin varoittaa.

    Seuraavaksi Mies soitteli muutamille uskovaisille vakaille veljille ja kertoi kuinka naapurin rouva elää kuin syntinen nainen ja vielä käyttää asusteita, jotka eivät missään nimessä ole koskaan olleet uskovaisille sopivia. Vihjasi lisäksi, että kannattaa lukea tuleva tiedotuslehti, siinä aiotaan kuulemma ottaa juuri tämän kaltaisiin asioihin kantaa.

    Pari veljistä sai tehtäväksi puhutella tätä syntistä rouvaa. He soittivat seuraavalla viikolla ja aivan nöyrästi alhaalta päin halusivat olla rouvaa puhuttelemassa, että eihän rouva halua seurakuntaa vastaan olla elintavoillaan ja vyövalinnoillaan nousemassa. Että vaikka olemme maailmasta, niin emme ole kuitenkaan maailmasta. Mutta turhaa oli puhuttelu. Rouva ei nähnyt vyössään mitään pahaa.

    Pian asiaa puitiin seudun kaikissa uskovaisissa kodeissa. Oli muitakin eriseuraisia, jotka joko itse elivät vyösynnissä, tai ainakin hyväksyivät sellaisen riettauden. Niinpä järjestettiin Jumalan valtakunnan paikallisyhdistyksen kokous. Siellä Mies oli alustamassa aiheesta "usko ja vyö". Hän totesi ykskantaan, että vyö ei kuulu uskovaisen vaatekaappiin. Sen jälkeen pari veljeä ja muutama sisar kävivät ilmaisemassa tukensa, ja todettiin että vyön käyttäjät ovat noustessaan seurakuntaa vastaan rikkomassa yhteistä rakkautta ja kieltämässä teoillaan uskon. Todisteeksi tästä eräs sisar vielä luki tuoreimman tiedotuslehden pääkirjoituksen.

    Kuin pisteenä iin päälle seuraavana kesänä vielä Jumalan valtakunnan palvelujärjestön johtokunta antoi kannanilmaisunsa kesäpirskeidensä yhteydessä, missä todettiin, että "elävässä kristillisyydessä on aina opetettu että vyö ja Jumala eivät mahdu samaan ihmiseen"

    Vyön käyttäjät eivät tämän episodin jälkeen enää jaksaneet juuri osallistua viikkokokouksiin. Tässä edesauttoi se, että heiltä vietiin kaikki luottamustehtävät, eikä heitä tai heidän perheenjäseniään enää tervehditty uskovaisten tervehdyksellä, puhumattakaan että heitä olisi kutsuttu kylään. Suuri osa uskovaisista ei ollut vyöläisiin enää missään tekemisissä, koska heihin oli vaikea suhtautua.

    Vuodet vierivät. Kerran sitten vuosien kuluttua mies oli pitämässä puhetta siionin viikkokokouksessa, ja halusi aivan kuin olla nostamassa esille taannoisen vyöepisodin. Olihan se jälleen yksi osoitus sielunvihollisen viekkaudesta. Se ensin pyytää pikkusormen, uskottelee, että ei siinä nyt mitään pahaa voi olla jos vyötä käytät. Siinä kuitenkin pikkuhiljaa menee koko usko, aivan kuten tämänkin siionin muutamille sisarille ja veljille vuosia sitten kävi.

    Miehen mieltä lämmitti, kun hän vielä saman iltana sai lukea tuoreimmasta tiedotuslehdestä kuinka sen pääkirjoituksessa oli puitu samaa asiaa ja todettu kuinka taannoinen vyölinjaus on osoittautunut oikeaksi ja siunaukselliseksi. Jos Jumala olisi tarkoittanut meille vyön, niin hän olisi sen meille luonut jo syntyessämme.

    Niin oli taas puimatannerta puhdistettu, ja uskovaiset jatkoivat vaellustaan vyön poispanijoina...

    Kului 30 vuotta, ja vyön käyttö oli vähitellen yleistynyt ristittyin keskuudessa. Yksi aikanaan vyön käytön tähden erotettu ihmetteli, miksi nyt on sallittua se, mikä joskus oli kiellettyä. Hänelle vastattiin, että ”Koskaan ei ole vyön käyttö ollut kiellettyä, mitä nyt takavuosina on ollut vähän kireyttä asian kanssa, ja yksittäisiä ylilyöntejäkin on voinut tapahtua. Mutta mene sinä henkilökohtaisesti juttelemaan niiden kanssa, jotka ovat sinua tämän vyöasian kanssa loukanneet, ja kyllä sinunkin puolellasi on jotain vikaa ollut, kun vuosikymmenien ajan olet sellaista katkeruutta mielessäsi hautonut, ja vieläpä niin mitättömän asian kuin vyön takia.”

    Niin lähti kaunis uskonsisar, mutta vieläkin,
    kun menninkäisnä öisin tallustaa,
    hän miettii miksi toinen täällä valon lapsi on,
    ja toinen vyötä rakastaa.”



2 kommenttia: